Hankkeen talousarvio

Kohteesta Kansalaisen käsikirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hankkeen talousarvio on arvio hankkeen menoista ja tuloista. Sen on oltava yhteensopiva hankkeen toiminnan kanssa.

Ennen kuin voidaan arvioida hankkeen kustannuksia, käytettävissä on oltava jo kohtuullisen yksityiskohtainen aikataulu hankkeen etenemisestä. Hankkeen kustannukset perustuvat arvioon siitä, mitä kukin aikataulun toimenpide maksaa. Realistinen hankkeen talousarvio perustuu realistiselle aikataululle.

Hankkeella on paljon jo etukäteen tiedossa olevia menoja, esimerkiksi palkat ja vuokrat, jotka on helppo budjetoida. Huomattavasti vaikeampi on arvioida muun muassa matkoihin, toimistotarvikkeisiin, koulutukseen, esitteisiin ja konsulttiapuun tarvittavaa rahamäärää.

Talousarvioissa voi olla ilmaa yllättävien menojen varalta, mutta ylisuuri budjetti sekä vaikeuttaa hankkeen toteuttamista että herättää rahoittajassa epäilyksiä koko hankkeen realistisuudesta. Kaikille talousarviossa esitetyille kuluille on löydyttävä peruste hankesuunnitelmasta.


Lähde:

OK-opintokeskus. Apua hankkeen suunnitteluun [1]. Viitattu 6.10.2010.