Kylävaste

Kohteesta Kansalaisen käsikirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kylävastetoiminnalla tarkoitetaan kyläkohtaista toimijaryhmää, joka on tarvittaessa onnettumuus- ja kriisitilanteissa paikalla ennen viranomaisia. Tämä on tärkeää toimintaa varsinkin niissä harvaan asutuilla paikkakunnilla, missä avunsaanti kestää pitkään.

Parhaimmillaan kylävastetoiminta on organisoitua ja koulutettua. Tulee muistaa, että kylävaste toimii viranomaisten apuna ja aina määräyksestä. Kylävasteen etu verrattuna esimerkiksi Vapepan (= vapaaehtoinen pelastuspalvelu) toimintaan on se, että ryhmä muodostuu tutuista ihmisistä, naapureista joilla on jo olemassa ns. "hiljainen tieto" kylän ihmisistä ja toimintatavoista.