Luokka:Kylän toimintaa

Kohteesta Kansalaisen käsikirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kylien toiminnan määrä vaihtelee kylittäin suurestikin, riippuen (aktiivisten) asukkaiden eli kyläläisten määrästä ja heidän mahdollisuuksista osallistua kylän toimintaan. Maassamme on monia aktiivisia kyliä, joissa ei ole rekisteröitynyttä kyläyhdistystä vaan ne toiminta tapahtuu jonkin muun yhdistyksen alla. Lisäksi on paljon kyliä, jotka tekevät alueensa hyvinvoinnin edistämiseksi ja viihtyisyyden nostamiseksi töitä ilman rekisteröitynyttä yhdistä, esimerkiksi kylätoimikunnan kautta.
Tällä sivustolla käsitellään kylän toimintaa rekisteröityneenä yhdistyksenä. Ohjeet on tehty kylälle jossa halutaan tehdä yhteisöllistä kehittämistä ja toimia yhdistyslain mukaisesti.
Alla olevista linkeistä löydät tietoa mm. kyläsuunnitelman tekoon, viestinnän kehittämiseen sekä ohjeita vuokrasopimuksen tekoon kylätaloa vuokrattaessa.

Tässä luokassa ei ole sivuja eikä tiedostoja.